Kirsti Kuronen

”Jos näet naisen puhuvan tänään patsaille, hän ei ole hullu, vaan Kirsti Kuronen.” Tiina Leinonen, Aamulehti 4.6.2015

Kuva: Hannu Peltonen

Asun Lempäälässä, joka on myös synnyinkuntani (s. 1966). Kirjoitan, luen, eksyn metsiin, neulon sukkia ja väsään valokuva-albumeita. Tärkeitä asioita ovat myös nykytanssi, vuodenajat, runot, meri, hiihtely ja soutelu.

Perheeseeni kuuluvat mies ja aikuinen poika. En omista kännykkää enkä televisiota. En liity Facebookiin.

Olen ollut vapaa kirjailija vuodesta 2009, sitä ennen kuvasin pitkään televisio-ohjelmia. Olen työskennellyt myös lehtitoimittajana, tv-ohjaajana, uimaopettajana, hoitola-apulaisena, kartonkitehtaan liukuhihnalla, au-pairina Bostonissa ja appelsiininpoimijana kibbutsilla.

Kuulun Lastenkirjainstituutin ja Pirkkalaiskirjailijoiden hallitukseen. Olen Walle-kirjastoauton kummikirjailija ja Puru-kollektiivin jäsen. Olen opiskellut Tampereen yliopistossa Suomen kirjallisuutta, mediakulttuuria ja naistutkimusta. Kandintutkielman tein 9-vuotiaiden lukutottumuksista ja mielikirjoista.

Lempikirjailijoitani ovat muun muassa Tove Jansson, Monika Fagerholm, Merja Otava, Tuula Kallioniemi, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Roald Dahl, Katri Vala, Linn Ullmann, Iris Murdoch, Kari Hotakainen, Peter Høeg ja Catharina Gripenberg.IMG_60212

Olen sinisilmäinen ja iloinen siitä.

*

Linkkejä:

Kumma Literary Agency

Suomen Nuorisokirjailijat ry

Lukukeskus

Kirjasampo

Karisto

Grafomania

Puru-kollektiivi

Robustos

Avattava

Lotto-insertti 19.12.2015

Luova100-video Kopioston Suomi100-hanke

Annikin Runofestivaali 2014

*

Korsika 2016. Kuva: Heli Huuska

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

*

Lehtijuttuja ynnä muuta aiheeseen liittyvää:

Heikkilä-Halttunen, Päivi 2018. Nuorille suunnatun säeromaanin teksti on kuin runoa – ja se sopii hyvin rankkojenkin aiheiden käsittelyyn. Helsingin Sanomat 13.5.2018.

Lehtonen, Maarit 2017. Kuusi kuvaa. Kirjailija Kirsti Kurosen tärkein elämän oppi tulee mummulta: Ei saa pelätä elämää.  Yle Radio 1 30.9.2017.

Miksi teen työtäni ilmaiseksi? Kirsti Kuronen vastaa. Jano-runouslehti, nro 5, 4/2017.

Virkkula, Simopekka 2017. ”Se syntyi vahingossa” – Kirsti Kuronen innostui kirjallisuudenlajista, jolla ei ollut nimeä. Kirjailijahaastattelu. Aamulehti 13.2.2017.

Saarinen, Jussi 2016. Kirjailija Kirsti Kuronen elää ilman kännykkää, tv:tä ja Facebookia: ”Some olisi minulle hauta”. Syntymäpäivähaastattelu. Aamulehti 28.7.2016.

Kuusela, Matti 2014. Lipsuin kotiin ilman lusikkaa. Kirjailijahaastattelu. Aamulehti 26.10.2014.

Hemánus, Kirsi 2014. Kirjailija Kirsti Kuronen ”Syöpä on tuonut valtavasti hyvää”. Kirjailijahaastattelu. Eeva 7/2014.

Mäkelä, Marja-Leena 2014. Kirsti Kuronen – monenlainen kirjailija.  Koko tuotannon esittely. Marlee-mumman mutinoita kirjallisuudesta, ilmiöistä ja elämästä -blogi 29.6.2014.

Pusa, Kari 2014. ”Deadlinea en ota kuin elämältä”. Kirjailijahaastattelu. Lempäälän-Vesilahden Sanomat 5.3.2014.

Loivamaa, Ismo (toim.) 2013. Veli söi kirjat, siskon vei Vala. Teoksessa Miten minusta tuli lukija, s. 43-50. Avain.

Rannela, Terhi 2010.  Onko angstisella nuortenkirjakentällä tilaa huumorille? Teoksessa Kirjoita nuorille, s. 92-99. BTJ Kustannus.

Loivamaa, Ismo 2009. Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 6, s. 52-55. BTJ Kustannus.

Aho, Niina 2007. ”Voipiolla, Vili puhelimessa” Ironia koomisen keinona lastenromaanissa. Teoksessa Karttunen, Laura & Laakso, Maria (toim.) Huumorin aiheita ja vaiheita kaunokirjallisuudessa, s. 121-132. Tampereen yliopisto. Taideaineiden laitos.

Rannela, Terhi 2007. ”Kirjoittaminen on imuroimista”. Kirjailijahaastattelu. Onnimanni 1/2007.

Kuva: Hannu Peltonen

Tulenkantajien kirjakauppa, Tampere 2014. Kuva: Hannu Peltonen

 

Mainokset